torstai 7. syyskuuta 2017

Olipahan karkelot

Torstai-ilta 20.00

Tiistaina 5.9. oli Full Moon Party
Full Moon Party -on juhla, jota juhlitaan täydenkuun aikana, kerran kuussa. Se on lähtöisin turisteilta jotka olivat halunneet juhlia Koh Phanganin kaunista kuuta. Nykyään ihmisiä ympäri maailmaa tulee Koh Phanganille juuri tästä syystä. Joka kuussa 10,000-30,000 ihmistä osallistuu Full Moon Partyihin, hieman vuodenajasta riippuen. Siellä soitetaan enimmäksen techno musiikkia. Ranta täyttyy sekä bilekansasta, että kaikenlaisista taiteilijoista, kuten esimerkiksi tulikeppien pyörittelijöistä ja vartalomaalareista.



Full Moon Party aamuna heräsimme n. klo 13. Kävimme Nellin kanssa Thai hieronnassa, jonka jälkeen lähdimme kaikki yhdessä syömään. 

Halusimme käydä ostamassa lauttaliput aikaisin, jotta pääsy Full Moon Partyihin olisi taattu. Kun tajusimme, että valmistautumis aikaa ei ollutkaan enää kuin n. tunnin verran, lähdimme juoksemaan 7eleveniin ostamaan jotain alkoholia. Kätemme oli murtua korin painosta, kunnes myyjä kertoi, että alkoholia ei myydä klo 14-17 välisenä aikana joten jouduimme viemään kaikki "viinat" takaisin kaupan hyllyille. Pettymyksen jälkeen päädyimme vain hotellillemme laittautumaan. 

Lähdimme satamaa kohti ja lauttamatka Koh Phanganille alkoi. Lauttamatka sujui vielä ihan hyvin, mutta päästyämme Haad Rinin rannalle tajusimme, ettei meistä kellään ole tarpeeksi rahaa Full Moon Partyjen loppuun saakka. Päädyimme tulokseen, että meidän on otettava speedboat takaisin Koh Samuille ja tuktuk hotellillemme saaren toisella puolella. Speedboat kuskit olivat ystävällisiä ja jäivät odottamaan meitä siihen asti, että palaamme hotellilta. Matkaan kului yhteensä edes takaisin n. 2 tuntia ja 5 tuhatta batia. Kun olimme vihdoin saaneet tarpeeksi rahaa mukaan, Full Moon Partyt voisivat "jatkua".

Ehdimme hakea litran ämpärit juomista ja hieman ruokaa, kunnes kaatosade alkoi. Jouduimme seisomaan n. 100 ihmisen kanssa ahtautuneena katoksen alle. Tulimme tulokseen, että sade ei olisi vaiva jos saisimme puhelimemme suojaan. Juoksimme taas 7eleveniin etsimään sadetakkeja, mutta kaikki olivat jo loppuunmyyty. Päädyimme ostamaan roskapusseja ja sitomaan niitä laukkujemme ympärille ainakin kolmin kappalein. Sade tuhosi kuitenkin juuri saamamme uv-maaleilla maalatut lohikäärmeet käsivarsistamme. 300batia sateen mukana maahan. 





Sateen hieman hellitettyä menimme tanssimaan. Ehdimme tanssia n. tunnin, kunnes sivullisen henkivahingon takia kaikkien juhlafiilis pääsi laskemaan. Minttu päätti lähteä jo hotellille, mutta jäimme Nellin kanssa vielä yrittämään nostamaan bilefiilistä. Kävimme hakemassa lisää juotavaa ja menimme vielä tanssimaan. Parempi fiilis tuli kyllä vielä loppuillaksi takaisin. Myöhemmin kuitenkin Nelliä sekä minua alkoi hieman väsyttämään, joten päätimme poistua juhlista. Otimme speedboatin (taas) takaisin Koh Samuille, sillä seuraava lautta olisi lähtenyt vasta klo 7 aamulla. 

Seuraava päivä menikin aikalailla vain syödessä ja maatessa, koska kukaan ei voinut hyvin.
Tänään muutimme toiselle puolelle saarta Chawengin kaupunkiin. Kävimme vuokraamassa mopot ja ajoimme katsomaan Big Buddhaa ja sitten tulimme hotellille hengailemaan ja kirjoittamaan blogia epäonnistuneesta illasta. 

-Jasmin
  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viimesiä viedään

Torstai 7.12. Eipä oo enään ollut kauheasti blogin päivittelyn arvoisia tapahtumia tällä reissulla, joten päätin tälläsen pikapäivityks...