torstai 9. marraskuuta 2017

Balin ihmeitä

Torstai 9.11.

Nyt vihdoin kirjotellaan blogia, tosi huono nettiyhteys ollut aikalailla kaikkialla Indonesiassa. Nettiyhteys on yhtä todennusvirhettä.

Jakartalla käytiin Singaporen jälkeen, yövyttiin kuitenkin vain yksi yö sotkuisuuden ja ihmispaljouden takia. Päätä tuntui myös koko ajan särkevän saastepeitteen takia. Kun kaupungissa katsoi horisonttiin, näytti kuin koko kaupungin yllä olisi ollut sumupeite.

Lensimme Balille n. 1h ja saavuimme Kutaan päiväsaikaan. Kutassa yövyimme 4 yötä, sieltä otimme Uberin Ubudiin.
Ubud oli todella kiva pieni kaupunki, jossa oli paljon upeita nähtävyyksiä kuten Saraswati temppeli, Goa Gajah, Monkey Forest ja Tegalalang Rice Terrace.




Tässä siis Saraswati temppeli

Goa Gajah tai Elephant Cave
Eli hindutemppeli, sen uskotaan olevan 900- ja 1300-lukujen väliseltä ajalta. Se toimi turvapaikkana 900 luvulla.
Nykyään se on UNESCO:n suojelema nähtävyys. 

Luolaan astutaan paholaisen, Kala-jumalhahmon suuta esittävästä aukosta. Hahmon on ennen uskottu olevan elefantti, josta kutsumanimi Elephant Cave tulee.

Kävimme Jasminin kanssa kokeilemassa rukoilurituaalia. Minttu jäi hotelliin potemaan kuumetta. Se tapahtui hyvin nopeasti, mutta prosessi on tosiasiassa paljon pidempi. Me vain kävelimme naisen luokse, joka suoritti rukousrituaalia, hän laittoi kukan hiuksiimme (yleensä kukka otetaan hetkeksi käsien väliin ja heitetään pois, tämä tehdään muutaman kerran, viimeisellä kerralla kukka revitään kahtia ja asetetaan molempien korvien taakse), roiski päällemme pyhää vettä, jonka jälkeen laittoi kastuneeseen otsaamme ja rintaamme riisiä. 
Tämä on yleensä merkki hyvistä ajatuksista ja siitä, että on käyty puhdistautumassa, eli toisinsanoen rukoilemassa. Ei siis ollut outoa, kun joku kylällä käveli riisit otsassa vastaan. 
Temppeliltä laskeuduttiin portaita upean näköiseen puutarhaan, siellä on Patirtaanin allas, jonka seremonioissa käytettävän veden uskotaan olevan pyhää. Goa Gajah oli upean näköinen ja sen kiertäminen kesti n. 15minuuttia.

"Paholaisen suu"


Patirtaanin allas



Monkey Forest
Sijaitsi n. 2km päässä hotellistamme, eli matka taittui helposti kävellen. Sisäänpääsy maksoi 50k IDR eli n. 3€. Siellä oli todella paljon vaapana kuljeskelevia apinoita, sekä ihan pieniä "vauvoja", että hieman isompiakin. Kävimme myöskin päätemppelissä, jossa pääsi syöttämään apinoita. Banaanit kannattikin jakaa melko nopeasti pois, sillä kun niitä jäi itselle käteen, apinat kiipesivät kehoani pitkin harteille saakka, jotta saisivat banaanin kädestäni.















Tegalalang Rice Terrace
Tämä oli upea näkymä, jos yhtään kiinnostaa käydä riisipeltoja katsomassa. Kiipesimme polkua pitkin ylös, riisipellon rajalle asti. Vaikka paikan sanottiin olevan ilmainen, vaadittiin ylhäällä kuitenkin lahjoitusta, ohi ei päästetty ennen kuin oli jonkinlaisen summan laittanut kippoon. Myös pois mentäessä meiltä pyydettiin uusi lahjoitus ja edessämme, joku saksalainen hermostuikin asiasta. Laitoimme kuitenkin yhteensä 7k IDR eli n. 45snt, jolla pääsimme kaikki kolme miehen ohi. 



Nyt olemme saapuneet Gili Air:iin ja tämä on todella söpö pikku kylä, saari on halkaisijaltaan n. 2km pituinen ja asukkaita löytyy 1,800. Vesi on kristallin kirkasta ja kalat eksoottisen näköisiä. Huomenna taas rannalle ottamaan aurinkoa ja GoPro videoita merestä, vaikka tänään kerkesikin jo hieman selkä ja naama palaa. Pidetään kuitenkin huolta, että on hyvin aurinkorasvaa levitettynä. 
Nyt enää uppoutumaan hyvän kirjan pariin ja sunnuntaina matka jatkuukin Gili Trawanganille. 




-Nelli





Viimesiä viedään

Torstai 7.12. Eipä oo enään ollut kauheasti blogin päivittelyn arvoisia tapahtumia tällä reissulla, joten päätin tälläsen pikapäivityks...